sunnuntai 26. tammikuuta 2014


Ensimmäinen työssäoppimispaikkani

Lindex on vaatekauppaketju ja sen tuotevalikoimassa on muotimallistot naistenvaatteita, naisten alusvaatteita ja lastenvaatteita. Luonteeltaan konservatiivinen ja korkeatasoinen työpaikka. Verkkokauppaan täältä!

Työnkuva

Työssäoppimiseen kuului visualistin töiden harjoittellu, mm. mallinukkien pukeminen ja ikkunoiden teko ohjeistuksen pohjalta, myymäläaktiviteettien kyltitys sekä kylttien teko, lamppujen vaihto, vaatteiden viikkaus esillelaittojen yhteydessä ja näyteikkunan kokoaminen yksin, mutta ohjeistetusti.


Kivaa/Yllättävää

Oli kiva huomata kuinka edistyin ja "kasvoin" tämän työn aikana. Työ tuntui aluksi erilaiselta, mitä olin ajatellut, mutta opin paljon työelämästä ja sen vaikutuksesta omaan elämään. Yllättävää oli huomata juuri se miten erilaista työtä vaatekaupassa tehdään kuin olin kuvitellut! Luulin ennen sen olevan "helppoa ja rentoa", mutta todellisuudessa se ei ehkä olekkaan sitä vaan saattaa olla todella rankkaa ja stressaavaa. Iso hatunnosto kaikille jotka ovat tai tulevat olemaan töissä vaatekaupassa! 

Rutiinit

Joka aamuinen myymälän tarkistus ja puutteiden havaitseminen. Eri työtehtävien kokoaminen/aloittaminen. 

Oivallus/Yllätys

Turha jännittäminen on TURHAA! Minulle kerrottiin viikkoa ennen, että saan tehdä itse näyteikkunan(ohjeistetusti). Olin niin paineissa ja jännitin sitä ihan liikaa, kunnes tajusin edeltävänä päivänä selviäväni siitä ja olin varma onnistumisestani. Ja kuinka ollakkaan selvisin ja sain itsevarmuutta siitä.

Suosittelen

Henkilölle, joka haluaa oppia, työskennellä vaatteiden parissa ja todellakin haluaa tehdä paljon! 
PS. Silitystä kannattaa harjoitella, jos se ei ole vielä hallussa

Kuvia


Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti